Nuorilta ammattilaisilta vaaditaan laajempia taitoja

Koko Suomen tulevaisuus lepää nuorten varassa. Tästä johtuen nuorten työllisyyteen pyritään jatkuvasti vaikuttamaan erilaisin keinoin, jotta nuoret pystyvät helpommin valmistautumaan elämään. Koronakriisi vaikuttaa moniin nuoriin rajoittavasti, ja monella erityisesti nuorten naisten työttömyys on kääntynyt kasvuun. Yhteiskunta on pyrkinyt vaikuttamaan monella eri tavalla lieventämään nuoriin kohdistuvaa työttömyyttä esimerkiksi opintopaikkojen määrää lisäämällä. Työnmäärän lisääminen on perinteisesti ollut valtion tehtävä, vaikkakin valtio on pyrkinyt yhä enemmän korostamaan ihmisen omaa vastuutaan työn hankinnassa. Nuoret ammattilaiset eivät luonnollisesti voi vaikuttaa globaalin talouden kehittymiseen tai työmarkkinapolitiikan painopisteisiin, mutta tästä huolimatta nuoret voivat kuitenkin omalla aktiivisuudellaan nostaa omia mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla.

Kuinka nuoret ammattilaiset voivat vaikuttaa omiin mahdollisuuksiin?

Kaikkein tärkeintä on olla jatkuvasti utelias maailmaa kohtaan. Tieto on tunnetusti valtaa, ja vaikka nuorella olisikin taskussa akateemisen loppututkinnon paperit, on tärkeää pysyä aktiivisena ja tiedonhaluisena. Tiedonhankinnan ei tarvitse liittyä välttämättä omaan ammattiin, vaan tärkeää on hankkia taitoja siltä alueelta, mikä itseään kiinnostaa. Ylimääräinen tieto vaikuttaa usein siinä, että nuorelle avautuu uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi, kielten opiskelu kannattaa aina, sillä hyvällä kielitaidolla kasvattaa aina omia mahdollisuuksiaan päästä kansainvälisiin tehtäviin. Tärkeintä on kuitenkin jatkuvasti pysyä hereillä. Ymmärtämällä mihin suuntaan oma ala on kehittymässä, helpottaa myös nuoren ammattilaisen tulevia liikkeitä. Uudelleen kouluttautuminen on nykyään helppoa, ja monille nuorille on tärkeää saada mahdollisimman laaja-alaista työkokemusta.

Talouden epävarmuus vaikuttaa luonnollisesti myös nuoriin ammattilaisiin , jotka saattavat esim. lykätä työpaikan vaihtamista. Nuorilla elämä on kuitenkin edessä, ja on tärkeää, että nuoret ammattilaiset uskaltavat myös ottaa riskejä, ja kokeilla siipiään. Esimerkiksi yrittäjyyden kokeileminen on tehty jatkuvasti helpommaksi, ja monet nuoret ammattilaiset saattavat kokeilla yrittämistä oman työnsä ohella. Kevytyrittäminen on helpompaa kuin koskaan, jonka lisäksi myös myös rahoitusta on saatavilla start-upeille paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin. Myös monet rahoituslaitokset tarjoavat helposti lainaa 50000 euroa. Lainatarjoukset on kuitenkin aina hyvä kilpailuttaa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

digitalis